torstai 20. marraskuuta 2014

viimeinen päivä ja tatuoinnit alanyassa

Viimeinen päivä. Aamulla sitä jännityksen määrää kun herättiin. Oltiin molemmat ihan täpinöissä. Eihän siitä nyt tullut yhtään mitään. Käytiin lähimmästä marketista ostamassa parit tuliaispullot ja levotonta naurua. Sitten kun meille soitettiin huoneeseen että taxi on ajoissa tullu hakemaan ni ei jumalauta. Lähettiin siis ottamaan tatuoinnit joita oltiin käyty useampaan otteeseen suunnittelemassa viikon aikana. Otettiin tatuoinnit King Tattoossa. Paikka oli viihtyisä ja miekkoset erittäin mukavia. Oltiin aiemmat kerran jääty moneksi tunniksi juttelemaan kaikkea mahdollista ja kun mietin että otanko tatuoinnin nyt vai myöhemmin Suomessa, tatuoijan melkein aneli että otan sen koska hän oli niin fiiliksissä että pääsee tekemään jotain noin erilaista.. Jos joku kysyy sattuko tatuoinnin otto. Mä sanoisin että joo kyllä se sattu. Ei niin että kyyneleet olisi tullut silmiin, mutta vituttavasti. Kun ääriviivat ja varjostukset oltiin tehty, mietin jo että ei nyt jumalauta värittämisessä ihan samalaine urakka että ei hitto. Hanna toisin sanoi, että hän olisi voinut vaikka nukahtaa kun reiteen tekstiä tehtiin.. Olen enemmän kun tyytyväinen lopputulokseen ja niin oli Hannakin.

Kun urakka oli, palattiin hotellille. Ja oli siinäkin urakka saaha laukut kiinni. Lähettiin tuhlaamaan viimeset liirat hotellin alla olevaan baariin, missä viihyttiinkin ilmeisemmän paljon loman aikana. Vodkaa ettei kotiin lento vituta. Sehän toimi. Pitkä bussi matka lentokentälle, taxfree ostoksia ja Suomeen. Itse istuin vielä Kuopion kentällä turvavöissä lentokoneessa kun muut olivat jo menossa pihalla. Olisin halunnut vaan istua siinä koneessa ja lentää samaan suuntaan takaisin.

Seuraavassa postauksessa on sitten paremmat kuvat minun tatuoinneistani :)
DSC09114DSC09119DSC09121DSC09123DSC09128DSC09130DSC09137DSC09139DSC09147DSC09157DSC09160

perjantai 14. marraskuuta 2014

alanya part 6

Viimeinen kokonainen päivä nautittiin auringosta, syötiin hyvin, shoppailtiin, tallailtiin ympäriinsä ja jännitettiin seuraavan päivän tatuointi aikoja. Oikeesti oltiin ihan hepulissa.. Seuraava postaus minkä teen on viimeinen, ellen innostu puhelin kuvista jostain vielä tekemään.. sieläkin kuvia on aika reilusti. Vaikkei kokoajan ollut kamera mukana, tai puhelin kädessä silti kuva saldo reissulta on iso. Ja niin on muistotkin ja naurun räkätykset! Pienet jännityksetkin muistan. Olipahan reissu!
DSC09072DSC09078DSC09080DSC09085DSC09090DSC09093DSC09096DSC09099DSC09104DSC09106DSC09107DSC09112

perjantai 7. marraskuuta 2014

päänsisällä

Kun mietin vuosia taaksepäin, marraskuu on ollu mulle aina taistelujen kuukausi. Ja kun tuon lauseen olin kirjottanu, päädyin selailemaan edellisen vuosien postauksia. Viime vuonna olin skipannutkin tämän paikan kokonaan marraskuussa. Ja joulukuussa oon avoimesti kertonu miten oon mykkäkoulua leikkiny äitin kanssa kuukauden ja päättänyt olla menemättä kotiin. On hassua ajatella, kuinka vuosi sitten se on ollut niin taistelua kotikotona. Nyt kun käyn kotikotona, vanhempien kanssa höpistään oikeesti kuulumisista. Ja multa kysytään mitä oon tehny, ei se ennen mennyt niin.. Asun tällä hetkellä todella lähellä kotikotia, ja sekin tuntuu olevan varsinkin isille kova paikka. Entä jos ja kun muutan oikeasti kauemmaksi, ja en voi vaan huvikseen kävellä kotiin tai hakea autoa/porakonetta/vispilää lainaan. Tai pyytää pienempiä siskoja tuomaan ketsuppia, koska oma on loppu ja kaupat ei oo nyt auki. Tämä syksy on ollu minulle raskasta aikaa, en voi kirjottaa todella raskasta, taikka ylitsepääsemätöntä. Tähän syksyyn on mahtunut paljon ihania asioita, mutta myös niitä vastoinkäymisiä. Isoimmat vastoinkäymiset teen oman päänisisällä. Ei en ole hulluksi tullut, mutta mulla on aina ollut tapana pyöritellä asioita päässäni niin paljon ja pitkään, että kun ne sieltä lähtee purkautumaan väkisinki tuntuu että mikään ei ole hyvin. Saatan nyhjätä muutaman päivän velloessani asioissa ja useimmiten ne on sitten käsitelty ja taputeltu ja voin taas nauraa jossain hölmönä. Oonhan mä vielä hiton nuori kaikkeen. Kaikki ovet vieläkin auki, mitään niistä ei ole nenäni edestä lopullisesti suljettu! Mun pitäs vaan pikkuhiljaa rueta keräämään ihteni ja avaamaan niitä.
collageDSC09336